Ukuit-naisen päiväkirjasta

Lasten kanssa Sloveniassa, osa I

Tämä on itselleni kolmas kerta Sloveniassa. Viimeksi olin täällä kesällä 2014. Ensin kesäkuussa, jolloin jää ja lumi estivät nousun Triglaville (2864 m) ja jäin kiristelemään hampaitani Krederican pihalle 2539 metriin. Kotiin päästyäni varasin uudet lennot kolmen viikon päähän edellisistä ja nousin huipulle pohjoista Tominsek-reittiä. Juoksin molemmilla reissuilla myös muutaman suunnistuskisan. Kolmisen vuotta sitten lupasin lapsille (teinipoika 14 vuotta, tytär kohta 10), että kun nuorempi on tarpeeksi iso jaksaakseen liikkua riittävän pitkään jalan myös ylämäkeen, vien heidät Sloveniaan. Nyt lunastetaan lupaukset.

Torstai ja perjantai 4.-5.7.2019

Järjestelmäkamera räpsähtelee teinipojan kädessä ja tallentaa monen monta kuvaa koneen siiven vierestä pilkoittavasta vuoresta. Tuntuu hyvältä nähdä vilpitöntä innostusta ja tietää, että tämä on vasta alkua niin maisemille kuin innostuksellekin. Finnairin suora lento laskeutuu Ljubljanaan alkuillasta ja meillä on hyvää aikaa ottaa vuokra-auto alle ja suunnata päivänvalossa kohti ensimmäistä majoitusta, Hostel pod Voglomia aivan Bohinsjaka-järven tuntumaan. En ole varannut meille vielä mitään muuta majoitusta, koska haluan pitää suunnat ja suunnitelmat avoimena ja vaihdeltavina kiinnostuksen kohteiden ja säätilan mukaan. Ensimmäisenä suunnitelmana olikin viettää perjantaina turistipäivä Bledissä eli käydä kirkkosaarella ja linnassa, hengailla järven liepeillä ja syödä jäätelöä. Suunnitelma muuttui kuitenkin jo Suomessa, kun huomasin, että koko sunnuntaille luvataan kovaa vesisadetta ja ilma olisi senkin jälkeen varsin epävakainen. Päätin, että lähdemme nousemaan vuorille jo heti perjantaina aamupäivästä, kun pariksi päiväksi luvataan vähintään puolipilvistä.

-Vähä siistejä vuoria! huokailevat lapset kuorossa koko lyhyen motariajelun ajan. Sanon, että nämä eivät ole vielä niitä vuoria sanan varsinaisessa merkityksessä, joille olemme nousemassa.
-Ei kai me tollasten huipulle voida nousta? Noihan on iha sikakorkeita!
Huokailu jatkuu ja hetken päästä teinipoika pistää vielä paremmaksi:
-Jos olisin hevonen, haluaisin asua täällä.
Lausunnolla viitataan tien vieressä olevien laidunalueiden kauniisiin vuorimaisemiin, joita katsellen ja ruohoa syöden hän voisi ilmeisemmin viettää loppuelämänsä varsin tyytyväisenä. Tytär vinkuu ihastuksesta jokaisen lehmän ja lampaan kohdalla.

-Vähä siistii, vähä siistii! Verbaalisen ilmaisun kirjo kapenee perusfraaseihin, kun laskemme Bledin rantaan. No, onhan se kaunis. Matalia taloja, hillittömän jyrkänteen reunalle rakennettu linna ja kapeatorninen kirkko saaressa, muutama meloja tyynellä järvellä ilta-auringossa. Maisemakuvalle syvyyttä ja kehystä antavat vuoret ovat kieltämättä jylhän näköisiä jo näissä korkeuslukemissa. Hymyilyttää. Tästä tulee hyvä reissu.

Bledin alueella tahkotaan rahaa näin parhaimmalla turistikaudella, joka on Euroopan loma-aikojen mukaan heinä- ja elokuussa. Enkä voi moittia yrittäjiä. Alueella vietetään yli miljoona majoitusyötä vuosittain, kun vakituisia asukkaita on noin 6000. Viidessä vuodessa meno on kiihtynyt, minkä huomaan hyvin sekä ruuan että majoitusten hinnoissa. Hostelliyö omassa huoneessa aamupalan kera maksaa meiltä satasen. Tajuan ensimmäisen kerran, että olisi pitänyt ottaa kaikille omat liinavaatteet eli puuvillaiset, ohuet pussit ja tyynyliinat. Niistä kun tietysti veloitetaan joka paikassa vielä erikseen. Isossa hostellissa on rauhallista ja yöllä nukuttaa hyvin. Aamupalakin on ihan hyvä. Tytär on onneessaan, kun saa leivän päälle Nutellaa (kotona ei saa ikinä).

Näkymä hostellin aamiaispöydästä Bohinskaja-järvelle.

Suunnittelen, että jätän auton Bohinskajan itäpäähän ja menemme vuoripolkujen alkuun länsipäähän bussilla. Turisti-infossa suositellaan kuitenkin auton viemistä suoraan lähtöpaikkaan Koca pri Savicille, sillä siellä on päivisin ”vartiointi” eli siis parkkeerauksesta rahastava henkilö. Näin teemme. Parkkimaksu on 8 €/päivä, joista ensimmäinen päivä maksetaan heti, loput lähtiessä. Saan auton hyvin majoitusravintolan taakse.

Matkalaukkuina meillä on kaksi Osprayn Exos-rinkaa sadesuojineen. Tytär kantaa Ospray Talon 22 -mallia, joissa on lähinnä vesipullo, varapaita, kännykät, piuhat ja muuta pientä sälää. Tämä reppu on samalla myös lentomatkojen käsimatkatavaroita varten. Vanhempi Exos 46 istuu teinipojan selkään hyvin, koska kantajan pituus on jo yli 170 cm. Reppu painaa vesineen on vajaa 7 kg. Itselläni on viime kesänä Albanian reissulle (reissu-podcasteihin pääsee tästä) hankittu Exos 58, jossa on muutama muutos vanhaan versioon, mm. olka- ja lantioviillekkeitä on pehmustettu lisää. Harmillista kyllä, molemmista kohdista on poistettu samalla taskut. Exos-rinkat ovat kevyitä ja erityinen etu lämpimillä ilmoilla on rinkan selkää vasten tuleva verkko-osa. Painoa rinkassani on vesipullojen ja snackien kera ehkä 13 kg. Vaatteita on pakattu mukaan säästeliäästi per henkilö: pari t-paitaa, shortsit, verkkarihousut, kahdet sukat, kahdet alushousut, sateenkestävät kuorivaatteet ja kevytuntuvatakit, crocsit, buffi, huppari, uikkarit. Itselläni tietty Ukuitin villapuuvillainen After-Surf Tunic ja testissä muutama proto tulevista Ukuit-tuotteista:
– keltaiset, merinovillaiset Short Johnit eli polvimittaiset kalsarit, joita kehtaa käyttää myös sellaisenaan (verkkokaupassa elokuussa)
– merinovillainen Dirtbag Hoodie (verkkokaupassa lokakuussa)
– pellavaharsosta tehty, käsin kasvivärjätty retkipyyhe Dream Wrap (verkkokaupassa jo viikolla 29!)

Vaellusjalkineina meillä kaikilla on totutusti polkujuoksulenkkarit: tyttärellä Inov X-talonit ja meillä muilla Salomonin Sense Ridet. Itselleni pakkasin vielä kolme slingiä ja pari karabiinia ihan vaan varalta. Lentokoneeseen rinkat pakattiin kevyisiin suojalaukkuihin (toinen joku vanha ja luiro kassi, toinen Clas Ohlsonin hyvin kestävä rinkansuoja). Jokaisella on mukana myös kirjat. Teinipojalla tulee tosin kriisi jo lentomatkan jälkeen, kun kirjasta on jäljellä enää 60 sivua (otti vajaan kirjan mukaan) ja haluaa pihdata lukunautintoa paluulentoon. Itse menen vanhalla hyvällä metodilla eli Nihtisillan kierrätyskeskuksen ilmaisosaston kirjoilla, jotka voi luettuaan jättää jonkun hostellin hyllyyn seuraavalle lukunälkäiselle.

Käymme ensin Savican 78 metriä korkealla vesiputouksella, joka on aivan vaellusreitin alussa ja hyvä reilun puolen tunnin alkuverryttely ilman reppuja. Turistipaljous ahdistaa tällä pääsymaksullisella (1,80 €/hlö) rappusreitillä.

Sitten alkaakin nousu väljemmille vesille. Ajattelen, että menemme aika suoraviivaisesti pohjoiseen kohti seitsemän järven reittiä, mutta tajuan kohta, että nousemmekin länteen kohti Dom na Komnia (1520 m). No, tuollapa ei ole oikeastaan merkitystä. Oikeastaan ihan kiva, että minäkin näen uuden reitin ja mökin. Ihmettelen tosin, mistä ihmeestä suunniteltu polku lähti, sillä kartan mukaan sen piti erkaantua tästä Dom na Komnin reitistä. Selkäreppujen painot tasaavat etenemisvauhtia hyvin. Huomaan tyytyväisenä, että saan itsellenikin hien ihan kunnolla ja pakaroissa alkaa jo tuntua, kun nousua kertyy yli 900 verttimetriä. On mukavaa keskustella nousun aikana alueen geologiasta ja kasvillisuudesta ja vertailla niitä Suomen oloihin. Koulun ympäntuntien jutut Euroopan kasvillisuusalueista konkretisoituvat selkeästi täällä lehtimetsäalueella, kalkki- ja karstikivet näyttävät ja tuntuvat (etenkin kaatuessa) kovin erilaiselta kuin graniitti ja gneissi. Olen ottanut kotoa mukaan myös kirjan Alpine Flowers of Slovenia, jossa on selkeät piirroskuvat ja lyhyt englanninkielinenkin kuvaus 60 alppikukasta. Herkistelen kauniilla nimillä: Least Snowbell, Kamnik Vanilla Orchid, Triglav Heaven’s Herald, Narrow-leaved Monk’s-hood.

Kahden ja puolen tunnin nousun jälkeen katselemme upeaa maisemaa Dom na Komnin vuorimökistä Bohinskajan laaksoon. Aurinko paistaa täydellä terällä. Lapset ovat nälkäisiä kuin sudet ja tilaan kaikille kunnollisen lounasruoan. Lapsille pastaa kastikkeella ja itselleni hapanta kaalikeittoa sekä leipää yhteensä reilulla parillakympillä. Tarjolla olevat ruokalajit vaihtelevat paljon näissä Triglavin alueen mökeissä. Menú muuttuu korkeusmetrien, majan varustelutason sekä henkilökunnan mieltymysten ja taitojen mukaan. Samojen perusteiden mukaan muuttuvat myös hinnat, korkeammalla kalliimpaa ja sitä rataa. Ylhäällä, tiettömien taipaleiden takana sijaitsevien mökkien huoltohan on pakko hoitaa helikopterilla, joten leipäsiivulle tulee helposti hintaa. Missään ei ole myöskään yleisiä roskiksia, vaan omat roskat on vietävä myös itse pois. Siitä huolimatta polut olivat puhtaita (terveisiä vaan Nuuksioon…). Paikalle pelmahtaa myös viitisentoista partiolaista todennäköisesti päivähaikille. Muutamat kuitenkin näyttävät kantavan makuupussia ja päätän vetää varman päälle seuraavan yöpymisen suhteen. Olen luvannut lapsille, etten rääkkää heitä (kyllä, juuri näillä sanoilla) tällä reissulla. Arvioin, että ainakin kolmen tunnin pakkomarssi mahdollisesti täpötäydestä mökistä seuraavalle vuorimökille yli kahteentonniin olisi illan hämärtyessä kaikille muille paitsi minulle juuri sitä rääkäysasiaa. Pyydänkin Dom na Komnin emäntää soittamaan seuraavan vuorimökkiin ja varaamaan meille sängyt.

Jälkkärijäätelöiden jälkeen edessä on helpohko pätkä koilliseen, Crno jezerolle, jonne laskusumma on 65 metriä, ajallisesti 1 h 30 min. Huomaan, että liikumme melko hyvin kylteissä ilmoitettujen arvioaikojen mukaan. Vuoriseuduilla matkat on tapana ilmoittaa aika-arvioina, ei kilometreinä, koska verttimetrit, maasto ja nousu-/laskukulmat vaikuttavat matkanopeuteen niin paljon. Yritän muuttaa suunnistajan aivoni vaelluskarttamoodiin ja tolkuttaa itselleni, että karttaan ei todellakaan ole merkitty jokaista mutkaa ja polkukin on piirrelty vain suunnilleen oikeaan paikkaan. Esimerkiksi Crno jezeroa (järveä) emme näe koskaan, vaikka polku on kartoitettu kulkevaksi aivan järven rannasta ja Dom na Komnille nousevista polun serpentiinimutkista on karttaan merkitty 22/40+ (mutkat oli numeroitu kallioon maalilla). Tuntuu hyvältä jakaa tätä kokemusperäistä suurta viisauttaan rintaperillisilleen. Karttahommien lisäksi kerron kiviaineksesta johtuvista vaarallisen syvistä koloista ja luolista, miten touhu muuttuu korkeusmetrien kasvaessa, kuinka mahdollisesti nopeastikin vaihtuviin sääoloihin pitää suhtautua kunnioituksella ja tosissaan. Ihminen on lopulta luonnon edessä aika mitätön olento. Ukkosmyrskyt, kivi-, muta- ja lumivyöryt sekä maastopalot pistävät hetkessä polvilleen korskeammankin kaverin. Tarkoitus ei ole pelotella, eivätkä lapset sitä sellaisena otakaan. Luonnon kunnioittaminen on osa vaeltamisen viehätystä.

Luoteeseen nouseva Lopucnisja dolina on kaunis laakso, joka päättyy loppunousun jälkeen hienoille, pienille vuoristojärville, joista kolmannen rannassa on myös seuraava majapaikkamme Koca pri Triglavskih jezerih. Mökissä osattiin jo odottaa meitä suomalaisia. Majoituksen hinta kertakäyttölakanoilla (taas harmittaa ettei ole omia) on tältä porukalta turistiveroineen 91 €. Irvistelen itsekseni hinnoille. Majoituin edellisellä reissulla hintaan 13 €/hlö ylemmilläkin mökeillä, eikä kukaan kysellyt omia lakanoita. Illan ruuat (nuudelikeitto, sienikeitto ja hedelmäsalaatti tuoreista hedelmistä, kolme palaa leipää ja juomat) maksavat kolmisenkymppiä. Pieni huoneemme on hyvin siisti, kuiva ja raikas. Jokaiselle on kaksi villahuopaa ja tyyny. Ulkokengät kuuluu yleisen käytännön mukaan jättää kenkähyllyyn alakertaan ja käyttää sisällä lainatohveleita. Mietin itsekseni, minne jätevedet täällä menevät, sillä täällä on myös vesivessa. Suihkun hinta on 4 €/ 3 minuuttia, lämminvesi kun tulee aurinkopaneleilla lämmitettävästä varaajasta. Tyydyn huuhtelemaan päivän hikiä ylävartalosta vessan lavuaarissa, jonka yläpuolella olevassa kyltissä kielletään kokovartalopesut.

Mökillä on kohtuullisen paljon muitakin vaeltajia, mutta tunnelma on mukavan rauhallinen. Ihmiset syövät ulkopöydissä ilta-auringossa, jotkut pelaavat korttia tai lautapelejä ja valokuvaavat. Teinipoika ottaa kirjansa ja loikkii kevytuntuvatakki päällään järven toiselle puolelle aurinkoon lukemaan. Itse katselen ulkopöydässä karttaa. Tekisi ihan hirveästi mieli jatkaa huomenna kohti pohjoista ja Zasavska koca na Prehodavcihia (2071 m). Nousumetrejä tulisi 400 ja matkaa ehkä saman verran kuin tänään yhteensä, ei paha. Mutta. Sunnuntain eli paluumatkan sääennuste lupaa edelleen koko päivän jatkuvia voimakkaitakin sateita, mahdollisesti ukkosta. Tyttären marssittaminen puuttoman vuoren rinnettä yli kahdessatonnissa piiskaavassa vesisateessa, pahimmillaan taivaan välkkyessä ja jyrähdysten kertautuessa vuorten seinämistä ei vaan tunnu järkevältä. Eikä ole myöskään mitään varmuutta, millaisena ilmat jatkuvat sunnuntaista eteenpäin, jolloin olisimme vasta puolessa välissä paluumatkaa. Muistutan itselleni, että tämänhän oli tarkoitus olla hauskaa ja kannustavaa, ei koetella millään tavoin kenenkään äärirajoja. Päätän siis olla järkevä (vaikka teinipojan puolesta hieman harmittaakin) ja johdattaa meidät huomenna takaisin päin, tosin tietysti eri reittiä kuin jota tulimme. Katselemme juuri ennen hämärän laskeutumista vuoren rinnettä ja huomaamme melko suoraviivaisesti 400 verttimetriä nousevan reitin, joka johtaa pienelle nyppylälle. Silläpä alkaa huominen aamu reippaasti!

Vastaa