Ukuit-naisen päiväkirjasta

Lasten kanssa Sloveniassa, osa II

6.-7.7.2019

Kun tulee mentyä nukkumaan ajoissa, aamukin lähtee käyntiin ajoissa. Vuorimökeissä huone pitää luovuttaa tavallisesti välillä klo 9-10, joten myös teinipoikaoliot pitää saada vieritettyä alakertaan ajoissa. Popsimme kolmenkympin aamiaisen (!) ja heitämme rinkat selkään.

Aurinko porottaa jo pilvettömältä taivaalta ja polku suorastaan huutaa meitä kiipeämään. Lapset lähtevät kuin vuorivuohet rinteeseen pikku sorkillaan, ei jälkeäkään eilisestä vaelluksesta! Sydäntä lämmittää katsella, kun teinipoika tarjoaa siskolleen kättään avuksi ylämäen tiukimmissa kohdissa.

Tuossa tuokiossa ihastelemme jo kolmen järven rypästä lintuperspektiivistä ja tähyilimme Mala Ticarican (2071 m) huippua. Jätämme rinkat polkujen ristykseen matalaan vuorimäntypusikkoon ja jatkamme pelkällä pikkurepulla ylös. Upea, pilvetön sää palkitsee meidät aamulenkkeilijät hienoilla näkymillä ja mielestämme näemme myös Triglavin jylhän profiilin matalampien vuorien takana. Fiilistelemme ihan ajan kanssa ylhäällä ja hyppelemme sitten takaisin rinkoille väistellen reittimerkkejä vahvistavia maalarimiehiä ja -naisia.

Mala Ticarica 2071 m.

Seuraavalle mökille, Koca na Planini pri Jezerulle, on yhteensä 600 korkeusmetrin lasku, josta nousisimme taas jälleen 200 metriä Bregarjevo zavetisce na planini Visevnikille. Laskeutuminen tuntuu näin lättämaan asukille usein melkein pahemmalta kuin nousu, vaikkei hiki valukaan. Teinipoikakin mainitsee ensin, että ottaa vähän etureisiin, hetken päästä jalkateriin ja päkiöihin. Lopulta tulee päivän riemastuttavin kommentti:
-Äiti, mun sieluunkin sattuu.
Matka taittuu kuitenkin reipasta tahtia, erityisesti tyttären askel on hämmästyttävän kevyt. Vuoristoniityltä kuuluva eläinten kellojen kilinä tuo vielä lisävauhtia, onhan ääni lupaus lampaista tai lehmistä! Ensimmäisessä polkujen risteyksessä, Planini Dedno Poljella, on idyllinen vuorimajakokonaisuus, kaiketi yksityisen yrittäjän kausibisnes. Jonkinlaisena ravintolana toimivan päätalon pihapiirissä on muutamia aurinkokennoin varustettuja pikkuruisia puumökkejä, joita luultavimmin vuokrataan. Olisin hyvin mielelläni suunnitellut reittimme yöpyen juuri näissä mökeissä, mutta mitäpä kautta näistä saisi tietoa?

Pidämme risteyksessä oikein reputtoman tauon syöden seessamipatukoita ja suklaata. Aurora löytää eläinystäviä (karvamatoja) lehmien juottoaltaan reunalta, eikä malttaisi lähteä jatkamaan matkaa. Juttelen lapsille, että tämän tyylisillä majoituksilla on tulevaisuudessa varmasti entistä enemmän kysyntää, sillä ihmiset haluavat paikkaan, jossa aktiviteetit rajoittuvat perusasioihin, kuten liikkumiseen, syömiseen ja nukkumiseen. Kun pakettiin lisätään vielä henkeäsalpaavat maisemat, kokonaisuus on sitä markkinointia vaille valmis. Tytär sanoo, että voisi hyvin tulla viikoksi, jos saisi vielä hoitaa vaaleanruskeaa, Mimmi-lehmäksi nimeämäänsä märkäturpaa.

Jatkamme matkaa arvottuamme hetken oikeaa polkua risteyksessä. Suurpiirteisyysmoodi kartanluvussa alkaa jo olla minullakin toiminnassa. Koca na Planini pri Jezeru -mökki (1453) on idyllisellä paikalla, nimensä mukaisesti laajalla niityllä järvinäkymin. Vieressä kohoaa kuin tyhjästä pystysuora, majesteettinen kalliojyrkänne, jonka edessä lehmälauma laiduntaa.

Kukaan meistä ei ole kiinnostunut vielä lounaan syömisestä, joten otamme pientä välipalaa, hyvästelemme lehmät ja lähdemme jyrkkään nousuun kohti Bregarjevo zavetisce na planini Visevnikiä (1620). Tämä mökki on pikkuruinen, auringon haalean harmaaksi paahtama ja yllättäen sen pihalla on oikea väentungos. Epäilen, että paikalle on saapunut yksi iso vaellusryhmä, joka alkaa nyt innokkaasti laulaa isännän soittaessa haitaria ja emännän rytmittäessä esitystä raapimalla lusikalla pesulautaa. Otamme repuista viimeisiä eväspatukoita ja juomaa, heitämme taas reput selkään ja lähdemme talsimaan alppiniittyä pieneen alamäkeen.

Meillä on Slovenian alppikerhon perhejäsenyys vakuutusten vuoksi. Edullinen vakuutus kattaa koko Euroopan alueen. Lapset saivat myös ”passin”, johon saa keräillä leimoja saavuttaessaan uuden vuorimökin. Leimassa on tavallisesti mökin kuva ja korkeusmetrit.

Tämä viimeinen pätkä on mietityttänyt minua hieman eilisillasta saakka, sillä viime yön majapaikassa henkilökuntaan kuuluva nuori nainen kertoi, että vesiputous Savican yläpuolella kulkeva, hyvin jyrkkä vaelluspolku olisi suljettu vaarallisena. En saanut siitä kuitenkaan riittävän varmaa tietoa, muuta kuin että siellä olisi sattunut jokin onnettomuus lähiaikoina, johon liittyisi mahdollisesti kivivyöry ja kaatuneet puut. Tyttären kyky selvitä mahdollisesti seinäjyrkkää alamäkeä huolestuttaa, mutta päätän, että yritän kysellä vastaantulijoilta lisätietoa ja tarvittaessa käännymme takaisin, jos reitti on suljettu tai näyttää liian hurjalta. Olen itse mennyt tuon kyseisen pätkän viisi vuotta sitten ylöspäin, enkä muista sen olleen muuta kuin hyvin hikinen. Hämmentävää.

Planini pri Jezerun ja Visevnikin välisellä pätkällä saan aiheesta lisätietoa kun eräs mies kertoo, että polku on kyllä haastava, mutta hyvin kuljettavissa. Tytärtä voi joutua auttamaan jyrkimmissä kohdissa, mutta siksihän minulla on slingit ja karabiinit varalta mukana. Emme siis muuta reittisuunnitelmaa. Mutta sitten vastaan kävelee nainen reppu selässä. Hän pysäyttää meidät ja kysyy, että emme kai suinkaan ole menossa Savican reittiä? Se on nyt suljettu, sillä siellä on sattunut kuolemaan johtanut onnettomuus viime viikolla. Huokaan syvään. Ei hemmetti, en uskalla ottaa riskiä lasten kanssa. Katson karttaa ja totean, että vaihtoehtoja on noin kaksi: Joko kierrämme tuon alueen päätymällä ensimmäisen päivän reitillemme (joskin vastakarvaan) tai palaamme hieman takaisin ja käännymme lounaan sijaan kaakkoon, kävelemme kolmisen tuntia ja jäämme vielä yhdeksi yöksi vuorille. Kiittelen naista tiedoista ja selitän vaihtoehdot lapsille. Olemme yhtä mieltä siitä, että kierto jo kerran kulkemallemme polulle on supertylsä, joten jäljelle jää reipas iltalenkki Kosijev dom na Vogarjulle (1054). Tutkailen lasten ilmeitä ja mietin mielessäni, onko tämä nyt sitä rääkkäämistä, johon olen luvannut olla sortumatta. Kumpikin ottaa bonuspätkän hyvin tyynesti, lähes iloisesti ja toteaa, että lähdetäänpä sitten takaisin ylämäkeen! Suorastaan liikuttavaa.

Polun vieressä oli täysin suojaamattomana luolan suuaukko. Vieressä kyltti, jossa kerrottiin luolan syvyyden olevan 817 metriä ja pituuden noin kuusi kilometriä!

Teinipoika kyselee, miten autonhaku onnistunee, koska laskeudumme huomenna järven väärälle puolelle. Vastaan, että sitä voi miettiä myöhemmin ja elää tilanteen mukaan, turha vaivata sillä asialla päätään tänään. Asia on sillä kuitattu. Jatkan juttelua siitä, kuinka täällä vuorillakin joutuu joskus tekemään äkkikäännöksiä ennakkosuunnitelmiin esimerkiksi sään tai reitin muutosten vuoksi tai vaikkapa sairastuttuaan. Silloin kannattaa ottaa rauhallisesti ja ratkoa ongelmat yksi kerrallaan murehtimatta turhia ja toissijaisia asioita. Jatkan hiljaa mielessäni, että siinäpä on muutenkin hyvä elämänohje.

Lepoa etureisille.

Päivän viimeinen etappi sujuu suorastaan humoristisessa hengessä ja se siivittää meidät ihmisten aikoihin Vogarjun mökille. Tytär löytää heti kavereiksi kissanpennun ja vanhan kultaisennoutajan, Taran. Lapset mätkivät pastaa suihinsa ja minä päätän kokeilla paikallista erikoisuutta, buckwheatia. Tuo ruokalaji näyttää lähinnä jauhelihalta, mutta onkin tattaria! Jottei touhu lipsahtaisi vegaanilinjoille, sen päälle on ripoteltu hieman käristettyä pekonisilppua. Maku on tottumattomalle hiukan erikoinen, mutta menettelee etenkin tässä vaiheessa päivää nautittuna. Huone on taas mukava ja siisti. Talossa on lisäksemme vain yksi muu porukka yöpymässä, joten on mukavan rauhallista ja vessavuoroaan ei tarvitse odotella. Nautinnollisen lämpimän suihkun jälkeen pakkaan sadevaatteet reppuihin päällimmäiseksi, koska sekä netin että ruokailutilan telkkarin sääennusteet näyttävät huomiselle kunnon sateita.

Aamu aukeaa kuitenkin aivan yhtä aurinkoisena kuin mihin illalla jäätiin. Lähdemmekin liikkeelle heti aamiaisen jälkeen samoissa shortsit & t-paita -asuissa kuin joissa olemme liikkuneet koko Slovenian reissun. Mökin lähellä on hieno näköalatasanne, jossa otamme vähän kuvia ja jäämme hetkeksi seuraamaan varjoliitäjien tandem-lähtöjä. Laskeudumme parisen tuntia ja 500 verttimetriä Stara Fuzinan lähelle, mutta kylään menon sijaan oikaisemme niityn yli Bohinskajan rantaan. Päivä on edelleen aurinkoinen ja täällä alhaalla myös kuuma. Jäätelöiden jälkeen heitämme rantaraitilla reput selästä, vaihdamme uikkarit ja pulahdamme järven viileään veteen. Pääsemme näppärästi Bohinsjakan itäpäästä bussilla länsipäähän Savicalle hakemaan autoa. Ravintolan terassilla saamme tilaukset tehtyä juuri kun tummanpuhuvalta taivaalta kuuluvat ensimmäiset jyrähdykset ja pian alkaakin raju vesisade. Vuoret ovat peittyneet kauttaaltaan paksuun, harmaaseen pilvimassaan. Onnittelen itseäni viisaasta ja vastuullisesta valinnasta palata alas ajoissa. Joskus näinkin.

Vastaa